sunnuntai 16. elokuuta 2015

Valoja



Lamppuni ei loista ja kynttiläni on sammunut, mutta aurinko paistaa ja loistaa ikkunaverhoni takana. On mitä kaunein kesäilta ja vuoden parasta aikaa ulkoilla ja esim. veneillä, mutta kyyhötän verhoni takana kotini viimeisessä loukossa, piilossa kaikelta ja kaikilta piilotellen ajatuksiani puolisoltani.

HUOKAUS! Olen jumissa. Kotini on kuin myrskyn myllertämä. Mieheni näyttää tyytymättömältä. Itse en tiedä, mitä valintoja teen elämässäni. Nyt sentään näen vaihtoehtoja tulevien päivien ratoksi. Mutta olen neuvoton, ymmälläni uuden edessä  ja häikäistynyt valosta, joka siunasi sieluani kirkossa.


Sytytin tuikun ja lintuvalon ja ihailin niitä aikani. Mielessäni pyöri monet kerrat, jolloin yhtä yksinäisenä tuijotin valoja, kynttilöitä ja tähtiä taivaalla. Tuijotettuani tv-ohjelmia tuntikausia, kyllästyttyäni niihin ja sammutettuani televisioni väräjävät valot minä vain istuin tuijottaen mustaa ruutua. Usein nuorena menin kävelylle metsään ja illan pimetessä tuijotin kuusien lomasta välkkyviä tähtiä.



Monesti tunsin enkelien siipien havinaa ja tulin siunatuksi vain kuunnellessani puiden huminaa. Luonto, erityisesti metsät ja järvet, merkitsevät minulle suurta ja ihmeellistä VOIMAA. Luonto voimaannuttaa. Pala luontoa kukkaruukussa muistuttaa minua tästä voimasta; pieni kynttilä Herran kirkkaudesta.

Psalmi 96:
4 Suuri on Herra, ylistäkää häntä!
Pelätkää häntä, hän on jumalista korkein.
5 Eivät ole jumalia toisten kansojen jumalat,
mutta Herra on taivaitten luoja.
6 Hänen on loisto ja hänen on kunnia, hänen pyhäkössään on voima ja kirkkaus.

http://www.credo.fi/raamattu/1992/Ps.96.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!