keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kevättä pukkaa



Niin se kevät on sitten saapunut tänne Suomen itäkolkkaankin. Koivut ovat hiirenkorvilla, kiuru on jo luritellut taivaalla ja näyttäisi jokin muuttolintu asuttaneen lähikoivun linnunpöntön. Koska se on niin vikkelä liikkeissään, en ole saanut selvää, mikä lintu se on. Mutta jospa sen tunnistaisin äänestä, kunhan tästä suoriudun ulos kävelylenkille.

Leskenlehtiä ja joitakin muita kasveja kukkii tienvarralla metsikön laidalla. VOI KUN IHANAA, että on kevät. Minä niin rakastan katsella luonnonkukkien heräämistä ja kukoistamista. Sateen raikastama ilma on helppo hengittää eikä ulkona pakkanen nipistä nenää. Ei tarvitse enää varoa liukkaita jäätiköitä kaduilla ja jalkakäytävillä eikä tarvitse pukea päälleen niin monta vaatekerrosta kuin talvella taretakseen yleensäkään ulkona. Kevätkesästä pidän eniten, koska rakastan kukkia ja juuri kevätkesästä monet luonnonkukat kukkivat komeimmillaan. Lemmikit ovat lemppareitani.



Pidän erityisesti myös päivänkakkaroista ja sinikelloista, mutta ne ovatkin sitten keskikesän kukkia.



Odotan aikaa, kun voin kerätä tällaisen kukkakimpun ja ihailla sitä maljakossani.


MUKAVAA, kun loppuvat talven loskakelit ja pakkaset. Tänä talvena oli kurjaa kävellä ulkona, kun kengät kastuivat useasti märässä lumessa tallustellessa. Olisipa kesä pidempi ja talvikuukausia vähemmän vuodessa.

2 kommenttia:

  1. Niin Hannele, on vielä aika koleaa. Ei tarkene t-paidassa ulkona. Paras pitää talvitakki yllä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!