maanantai 27. lokakuuta 2014

Voihan läskivyllit !

Olen harvakseltaan kirjoittanut painonhallinnasta, jota olen yrittänyt toteuttaa elämässäni - huonoin tuloksin. Lueskelin postauksiani aiheesta. Kaikissa 10 postauksessa oli toivoton yrittämisen meininki. Pari vuotta sitten sain 10 kg laihdutettua, mutta nyt tämän kesän ja syksyn aikana kilot ovat tulleet takaisin. Arvaa, harmittaako, kun housut ovat vyötäröltä tiukat eikä kaikki vaatteet sovikaan enää päälle. Alamahani on rupsahtanut ja roikkuu siis kamalana läskivyllinä lantion ympärillä. En enää siedä katsoa itseäni kokovartalopeilistä. Saunaan meno on väkinäistä, kun on kuoriuduttava verhoavista vaatekerroista ja koko kurja totuus näkyy saunan eteisen isosta peilistä.

Mitenköhän tsemppaan taas itseni hoikemmaksi? Kun tämä ikävä painonlisäys vain masentaa mieltäni eikä intoa tai tietoakaan ole siitä, miten saan itseni hoikistumaan, olo on nolo. Avuton huokaus pääsee huuliltani ja kiroan mielessäni kaikki laihdutuskuurit, jotka olen eläessäni käynyt läpi. Aina kilot vain palaavat ja kehoni hyllyy läskeissään kuin upottava suo. En nyt jaksa ajatellakaan mitään laihdutuskuuria, ruokavalioita enkä jaksa lähteä edes kävelylenkille. Pakolliset kauppareissut lähikauppaan ja asioinnit kaupungin keskustassa onnistuvat sentään ja siinä tulee hiukan liikuntaa, kun ramppaan katuja pitkin - huohottaen kuin pikajuna. On työlästä kuljettaa mukanaan 60 kg liikapainoa. Oletkos sinä kävellyt moinen säkki sylissäsi? Se pistää puuskuttamaan. 

1 kommentti:

  1. Ikävää kun paino pudotus ei onnistu.Kyllä kevyempi kroppa olisi helpompi kantaa.
    Itse laihdutin 15 kiloa vähentämällä ruokaa ja lisäämällä liikuntaa.Myös vettä kannattaa juoda runsaasti.
    Nyt on paino pysynyt 62 kg kolme vuotta ja kiinteytys jumppa aloitettu.

    Voimaa sinulle aloittaa painon pudotus.
    Älä pidä kiirettä ja epäonnistuminen kuuluu asiaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!