maanantai 27. lokakuuta 2014

Yhteisötaideterapiaa



Tänään oli yhteisötaideterapeuttini viimeinen tunti ja katselimme teoksia, joita olen tämän vajaan vuoden aikana maalannut hänen tunneillaan. Juttelimme maalauksista ja annoin palautetta tunneista.

Hän kysyi sitten, mistä maalauksesta pidän eniten, mikä on sitä ominta minua ja valitsin tuon yllä olevan nopeasti maalatun luontokuvan, jonka hutaisin eräällä tunnilla vanhan Lapinmaasta kertovan viisun säestäessä työskentelyäni. . .

 Terapeutin tunnit ovat olleet minulle tosi merkityksellisiä ja odotettuja. Olen iloinen, että voin jatkaa näiden yksityistuntien jälkeen hänen ryhmässään vuoden loppuun.

Ihanaa hänen palautteessaan oli runo, jonka hän kirjoitti niistä sanoista, joita käytin palautteessani hänelle - niinkuin leikkaa liimaa periaatteella, minun sanojani järjestellen.


Alku tuli sopivasti,
    kiva kokeilla uutta,
        aina on ollut uutta.

   uusia värejä
        taidepäivä
ottaa värit esille ja ruveta maalaamaan
    - maalaamaan
          päivät pääksytysten

se on helppoa olemista
jaksaa ajatella tulevaisuutta
    eteenpäin
se on mahtava juttu

siinä se kasvaa
        siemen

mitä siitä tulee, mitä kasvaa
uusia värejä
    helppoa olemista

se on mahtava juttu


Keväällä olin aika masentunut ja mietin aika synkkiä ajatuksia. Siihen tuli tieto, että voin aloittaa työskentelyn yhteisötaideterapeutin kanssa. Ajattelin, että odotan ja katson, mitä tunnit hänen kanssaan tuovat elämääni. Siirsin surkeata itsemurhasuunnitelmaani parilla viikolla eteenpäin.

Kolmen taidetunnin päästä en enää muistanutkaan synkkiä ajatuksiani vaan aloin maalata ja odottaa syksyn tunteja. Kesä meni helteessä hikoillen ja nautiskellen aurinkoisista päivistä. "Se oli helppoa olemista. Mikään ei stressannut mieltä", kerroin terapeutille tänään.

Taidetunnit ovat antaneet minulle paljon aiheita ilmaista itseäni maalaten, mikä tuottaa voimavaroja arkisiin päiviin. Lupasin jatkaa taidetunteja itsekseni tai ehkä jonkun kaverini kanssa. Ainakin siinä ryhmässä, jota hän vetää vuoden loppuun asti, ajattelin ruveta käymään perjantaisin. Se olkoon viikkojeni taidepäivä.



Tämän maalasin kesällä 2014. Se ei mahtunut skannerini lasille, joten se on leikkautunut reunoistaan, mutta saahan tuosta jotain selvää. Se kuvaa mieleni maisemaa ja silloista tunnelmaani elämääni kohtaan. Aloitin maalata tätä paperia, jota olin pitänyt suttupaperina ja kokeillut värejä sille ja se oli aluksi vain värien sutaisuja. Kun maalasin lisää, muotoutuivat ihmiset, portaat, kirkko, puita ja muurahaisia. Mitähän tälle työlle antaisi nimeksi? Onko ehdotuksia?

Voihan läskivyllit !

Olen harvakseltaan kirjoittanut painonhallinnasta, jota olen yrittänyt toteuttaa elämässäni - huonoin tuloksin. Lueskelin postauksiani aiheesta. Kaikissa 10 postauksessa oli toivoton yrittämisen meininki. Pari vuotta sitten sain 10 kg laihdutettua, mutta nyt tämän kesän ja syksyn aikana kilot ovat tulleet takaisin. Arvaa, harmittaako, kun housut ovat vyötäröltä tiukat eikä kaikki vaatteet sovikaan enää päälle. Alamahani on rupsahtanut ja roikkuu siis kamalana läskivyllinä lantion ympärillä. En enää siedä katsoa itseäni kokovartalopeilistä. Saunaan meno on väkinäistä, kun on kuoriuduttava verhoavista vaatekerroista ja koko kurja totuus näkyy saunan eteisen isosta peilistä.

Mitenköhän tsemppaan taas itseni hoikemmaksi? Kun tämä ikävä painonlisäys vain masentaa mieltäni eikä intoa tai tietoakaan ole siitä, miten saan itseni hoikistumaan, olo on nolo. Avuton huokaus pääsee huuliltani ja kiroan mielessäni kaikki laihdutuskuurit, jotka olen eläessäni käynyt läpi. Aina kilot vain palaavat ja kehoni hyllyy läskeissään kuin upottava suo. En nyt jaksa ajatellakaan mitään laihdutuskuuria, ruokavalioita enkä jaksa lähteä edes kävelylenkille. Pakolliset kauppareissut lähikauppaan ja asioinnit kaupungin keskustassa onnistuvat sentään ja siinä tulee hiukan liikuntaa, kun ramppaan katuja pitkin - huohottaen kuin pikajuna. On työlästä kuljettaa mukanaan 60 kg liikapainoa. Oletkos sinä kävellyt moinen säkki sylissäsi? Se pistää puuskuttamaan. 

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Mieliajatuksia

Edellistä postaustani lukiessani ihmettelen, mikä ihmeen positiivisuuspistos minuun on pistetty, kun kirjoitan kovin toiveikkaasti ja rohkaisevasti. Aivan alkaa ujostuttaa tuo lause "olkaamme rohkeita ja ajatelkaamme itsellemme rikas, täysipainoinen ja onnellinen elämä". Eihän se nyt noin vaan onnistu. Olen nyt totaalisessa epäilyksen tilassa ja hymähtelen tuolle lauseelle.

Sitten eksyin sivulle NÄIN MIELESI TOIMII ja jäin ajattelemaan asiaa:

"Tiesitko, kuka valitsee sinun ajatuksesi? SINÄ ITSE,
Jos kerran voit valita ajatuksesi, kannattaa sitä mahdollisuutta hyödyntää."

Ja edelleen tuolla em. nettisivulla: "Minkälaisen elämän haluat?" 

"Elämäsi on valintojen summa. Se syntyy niistä ajatuksista, jotka sinä valitset ja joilla sinä ohjaat päivittäisiä toimintojasi. Voit valita, tuottavatko ne elämääsi laatua ja hyvinvointia. Voit myös valita toisin. Voit aloittaa positiivisen ajattelun jo tänään. Kiinnitä huomio omiin ajatuksiisi. Vievätkö ne sinun elämässäsi eteenpäin ja tuottavatko ne sinnulle hyvinvointia? Jos ei, niin keskeytä ajatuksesi ja ajattele toisin."

KANNATTAA LUKEA KOKO ARTIKKELI ja muitakin artikkeleitä tuolla em. nettisivulla. AJATTELUSSA ON VOIMAA. Valitsemme itse ajatuksemme. Meille on annettu mielikuvitus, jolla voimme ohjailla ajatuksiamme, jotka herättävät tunnereaktioitamme.

Pienenä tyttänä kuvittelin itseni prinsessaksi palatsilinnaan, jossa palvelijat toivat elämääni ihan kaikkea, mitä osasin haluta. Harmi, että myöhemmin aikuisena olen hyljännyt unelmani ja ruvennut ajattelemaan nurjasti elämästäni. Olen ssuurennellut lapsuuteni traumoja ja kauhistellut, miten ne ovatkaan mustanneet elämääni.

Olisikohan nyt aika antaa positiivisille mielikuville valta?!



Lapsuuteni unelmien linna
"Huimat onnistumiset saavat alkunsa ajatuksista, jotka saavat sinut hymyilemään. Hymy on merkki positiivisesta tunnelatauksesta, jonka siivin teemme lähes automaattisesti töitä tavoittelemamme asian, olotilan tai unelman eteen. Motivaatiota voi ruokkia monin tavoin – ja se kannattaa, aina."

torstai 16. lokakuuta 2014

Elämää eteenpäin

Blogissa ELÄMÄN MATKASSA kirjoittaja tarttuu yhteen mielenterveyspotilaan tärkeään kysymykseen: tulevaisuuden ja epäonnistumisen pelosta: Voisiko tällä kertaa kaikki mennäkin hyvin?

Koko kesä on mennyt minulla hienosti, mutta takaraivossa takoo pelko, että entä jospa minä romahdan taas niinkuin monena syksynä jouluun mennessä. Se on sietämätön jäytävä tunne, jota on vaikea unohtaa.

Elämässäni on ollut liuta epäonnistumisia. Niitäkään en hevin unohda. Olen tullut varovaiseksi tulevaisuuden suhteen. Muistuttelen kyllä itselleni, että unelmia saa ja pitää ihmisellä olla. Miten tuon tulevaisuuden voisikaan nähdä rikkaana ja täysipainoisena elämänä? Että hyvä kausi jatkuu onnellisena ja kaikki on mahdollista?

Taideterapeuttini antoi minulle tehtävän kirjoittaa kirjeen tulevaisuudesta. Päiväys esim. 10.10.2020:

"Kirjoita kirje ihmiselle, jonka haluat kuuluvan elämääsi tuolloin/ on sinulle tärkeä.  HUOM! Kirjettä ei lähetetä - se jää sinulle!

Elät kirjeen kirjoittamishetkellä rikasta ja täysipainoista, onnellista elämää. Elämässäsi on kaikki hyvin. HUOM! Kaikki on mahdollista!

KUVAILE: miten/missä asut, ketä ympärilläsi on, mitä teet, mitä näet, mitä koet jne. Miten olet saavuttanut tavoitteesi? Onko uusia tavoitteita?  - - - jne.

JA MUISTA: rikasta, täysipainoista elämää, jossa kaikki on mahdollista!"

Siis tällainen tehtävä. Tuntuu vaikealta uskoa, että todella voisin elää onnellista elämää. On vaikea ajatella tulevaisuuteeni kaikki mahdollisuudet ja että hyvä olo jatkuisi vielä 5-10 vuotta. Takaraivossa tykyttää pelko, että minä romahdan ja vaivun masennukseen niinkuin niin monta kertaa menneisyydessä.

Ehkä todella on ajateltava, että tällä kertaa kaikki menee hyvin. Saavutan tavoitteeni rikkaaseen elämään, jossa kaikki on mahdollista. Sen sijaan että hautoisin epäonnistumisen ja tulevaisuuden pelkoja, jotka sitten toteutuisivat, koska olen asennoitunut tulevaisuuteen pelokkaasti.

SIIS, olkaamme rohkeita ja ajatelkaamme itsellemme rikas, täysipainoinen ja onnellinen elämä!

Runotorstain haaste numero 340

Runotorstain haaste nro 340: Valokuvahaaste/ Kuva Ari Kukkonen




Syysmyrsky
nostaa järven tyrskyt
ja riepoo vaahteran lehden
puun alastomaksi tehden.

Puun komea ruska
lojuu maassa
kuin oranssikeltainen tuska.

Se kirkuu hetken,
kunnes toisetkin lehdet
päättävät retken
routaisen maan syliin.

On tullut kyliin
syksyinen sää.
Kesän lämpimät päivät
vain muistoiksi jäivät.
Auringon häivä
tuskin lämmittää.

Vaahteran lehdet
kuolemaa tehden
maahan leviää,
maatuu ja häviää.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Runotorstain 338. haaste: Olennainen

Olennainen jää kertomatta
kun et sano rakastavasi minua

enkä minä vastaa rakastavani sinua.

Olennaisen äärellä ollaan
kun kädet kiertyvät kaulaan,
halaus lämmittää mieltä
ja sydän laulaa

yhteistä tunnetta
onnesta
ilosta
rakkaudesta

tai
surusta
lohdutusta

Olennaista on elää
tunteensa todeksi.