torstai 31. heinäkuuta 2014

Heinäkuun helteissä

Helle jatkuu. Pienet ukkoskuurot eivät ole oloa helpottaneet. Ilma tuntuu seisovan ja se uuvuttaa minua niin että olo on kuin keitetyllä makaroonilla. Olen ihan vetelä. Hyvä kun jaksan kirjoittaa edes muutaman sanan, jotta tiedätte että olen hengissä. En ole tehnyt juuri mitään muuta kuin loikoillut sängyllä, käynyt pari kertaa päivässä suihkussa ja syömässä. Siinäpä tärkeimmät. On kovin saamaton olo.

Jaksoin sentään käydä äitiäni tervehtimässä serkkuni perheen kanssa. He hakivat minut autollaan. Muutoin ei varmaan olisi tullut lähdettyä kyläilemään. Ensi maananaina tulee toinen serkku ulkomailta asti. Sitten olisi vähän terästäydyttävä. Mutta siihen asti ELÄKÖÖN JOUTENOLO ja laiskottelu!

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kesä

HUH hellettä! Lämmintä on. Kyllä tarkenee. Tätähän odoteltiin koko talvi - ja nyt se on tässä: kesän helteet. Hikkee pukkaa ja janottaa koko ajan. Eilen illalla kävi olo jo tukalan kuumaksi, kun ilma ei vaihtunut vaikka kaikki tuuletusikkunat olivat auki. Ukkosti ja salamoi jonkin aikaa.

Tuli sade, ilma viileni eikä hiostanut enää. En kuitenkaan saanut unen päästä kiinni illalla vaikka väsytti. Pyörin sängyssä etsien hyvää asentoa, selkää särki ja ajatukseni harhailivat siellä täällä. Yritin kirjoittaa jotain ajatuksenvirrastani, muttei se onnistunut. Sain sitten aamuyöstä nukuttua muutaman tunnin ja olo on nyt paljon mukavampi. Kiva nähdä taas auringonpaistetta.

On vain jotensakin saamaton olo. Vaikka pidän uimisesta, ei ole tullut lähdetyksi rannalle. Kotonakin odottaa pyykkivuori ja pölypallot nurkissa. En ole jaksanut laittaa pyykkiä koneeseen tai siivota kämppää. Kun on kolme kissaa, karvoja leijailee aina ilmassa ja nurkkiin kertyy karvapalloja, ellei imuroi joka viikko. Ilman siivousapua emme tulisi toimeen. Onneksi on mahdollisuus palkata siivousfirman tytöt pari kertaa kuussa hommiin meille. Hyvää työtä he ovatkin tehneet aina käydessään!

Tää on tätä arkea. Mitään juhlia ei ole tiedossa. Enkä jaksaisikaan järjestää mitään tällä helteellä - vaikka olisihan se kiva nostaa maljoja ja pitää hauskaa mukavassa seurassa...


keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Löysin omaisuuden



Joan Millsin tavoin olen iloisesti yllättynyt huomattuani että minulla on kykyjä ja voimavaroja elämää varten. En olekaan aivan avuton ja toisten (mieheni, terapeuttini) varassa riippuva vajaakykyinen idiootti niinkuin olen toisinaan tuntenut olevani.

Olen sentään selvinnyt vuosikymmeniä monissa elämänvaiheissa, monissa rooleissa ja erilaisia kykyjä vaativissa töissä - huonoista lähtökohdista huolimatta. Tosin olen kärsinyt lapsuuteni traumoista  ja olen ollut jo pitkään työkyvyttömyyseläkkeellä. Vakuutan itselleni, etten ole ihan turha yhteiskunnan elätti. Voin vielä tarttua moneen toimeen, ymmärtää monta ihmistä ja auttaa kuuntelemalla/lukemalla heidän tarinoitaan kommentoiden oman elämänkokemukseni pohjalta - toivottavasti kannustaen, toivoa antaen, elämään tuupaten jotakuta toivotonta tai epätoivoista.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Tienvarren kukkia

Tienvarsien vaatimattomat kukat ihastuttavat minua joka kesä. Onneksi on vielä teitä, joita lupiinit eivät ole vallanneet. Pidän kyllä lupiineistäkin. Ovathan ne upeita, mutta jos muut tienvarsikukat katoavat lupiinien takia, se on sääli.

Näin Eino Leinon liputuspäivänä on hyvä muistella Leinon runoa

Lapin kesä


Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.
Tuot' olen aatellut ma useasti,
kun katson kansan tämän vaiheisiin.

Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä niin on monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä kanteleen?

Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
kuin heinää, - miestä toiveen tosiaan,
miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
tai kesken toimiansa katkeaa?

Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
ja nuori mies on hautaan valmis jo.

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan kansain kohtaloita huokailen?

On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
Sit' aatellessa mieli apeutuu.
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
ja kukkain kukoistus ja riemu muu.

Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
tääll' aatteet levähtää kuin lennostaan,
kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.

Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän,
te suuret aatteet, teitä tervehdän!
Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä,
jos muutattekin maihin etelän!

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

Havisten halki ilman lentäkäätte!
Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
Mut talven poistuneen kun täältä näätte,
ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!

Eino Leino: Kangastuksia 1902

torstai 3. heinäkuuta 2014

Pelkään



On pimeää. Synkkää. Tummat pilvet kiitävät taivaalla ylitseni. On hiljaista. Kerrostalon väki nukkuu. Vastapäisessä talossakaan ei näy valoja ikkunoissa. Vain pihavalojen pienessä piirissä näkyy puitten ja pensaiden vihreyttä. Kauempana koivu taipuu tuulessa, huojuu mustana hahmona teräksen harmaata taivasta tavoitellen. Yhä tummempia pilviä vyöryy näkyviin ikkunani rajoittamaan maisemaan.

Minua alkaa pelottaa olla yksin huoneessa. Pöytälampun valaiseman läppärini sinertävässä kajossa värisen vilusta, sydän hakkaa rinnassa tuhatta ja sataa, pulssini jumputtaa päässä kohisten ja paniikinpoikanen iskee mieleen. Menen olohuoneeseen. Sytytän television takavalon. Haen keittiöstä banaanin ja mutustelen sen nieleskellen kuin parempaakin herkkua. Luen Maire Soluvan artikkelin "Mitä tehdä, kun pelottaa?" Haen keittiöstä paahdetun voileivän ja maitoa. Syön ja luen.

"Pelko on tärkeä tunne, mutta jos se saa liikaa valtaa, se alkaa rajoittaa normaalia elämää. Kun tunnistaa omat pelkonsa, niitä voi oppia hallitsemaan."

Kissani tulevat haistelemaan lämmintä voileipääni. En ole enää yksin. Muistutan itseäni, että onhan miehenikin asunnossamme, nukkuu makuuhuoneessa. Kotoinen, leppoisa olo palaa mieleeni - ja ikkunan tumma maisemakaan ei enää näytä uhkaavalta. Itseasiassa maisema on hieman vaaleampi, pilvet harmaita, ei enää synkkiä ja tummia.

Lapsena en pelännyt pimeää. Vasta aikuisena olen alkanut pelätä yksin oloa - ja pimeää maisemaa. En tiedä syitä pelkooni. Arvelen, että se on turvattomuudentunnetta, jota olen kokenut lapsesta asti - aika ajoin enemmän ja väliin ihan pelosta väristen.

"Elämää palveleva pelko suojelee todellisilta vaaroilta. Elämää haittaava pelko sen sijaan rajoittaa ja kahlitsee ihmisen elämää. Se kertoo vaaroista silloinkin, kun niitä ei oikeasti ole. Ihminen itse rakentaa todellisuutensa ja siksi hän itse voi myös muuttaa sitä. Mitä paremmin pelkoihinsa tutustuu, sitä helpompi niiden kanssa on oppia elämään."

Antero Toskala kehoittaa seuraavaa (kirjassaan Pelkojen ymmärtäminen ja niiden voittamisen lähtökohdat. Writers House 1997):

- Mieti millaisia pelkosi ovat. Ovatko ne kahlitsevia? Estävätkö ne sinua tekemästä jotain tai menemästä jonnekin? Mitä tavoitteita et ole elämässäsi saavuttanut pelkojesi vuoksi?

- Jos pelkojesi tähden joudut kieltäytymään useasta asiasta, pelot hallitsevat sinua etkä sinä pelkojasi. Hae apua itsellesi. Peloista ei ehkä pääse eroon, mutta ne voivat saada elämässäsi uuden sijan niin, etteivät ne enää haittaa elämääsi.

- Turvallisuudentunne syntyy useimmilla silloin, kun he tuntevat itse hallitsevansa ja säätelevänsä elämää. Turvallisuudentunnetta horjuttavat nykyisin monet konkreettiset asiat, kuten esimerkiksi epävarmuus työpaikasta. Jonkinasteisen epävarmuuden kanssa on kuitenkin nykyaikana vain opittava elämään.

- Pohdi, mmiten voisit välttää pelkoja. Jos esimerkiksi pelot hälvenevät aina muiden ihmisten avulla, yhteinen tekijä voisi olla se, ettet luota itseesi ja omaan selviytymiskykyyn. Näin voit päästä lähemmäs sitä asiaa tai kohtaa, jota pitäisi vahvistaa itsessäsi.

- Jos uskallat edes hetkittäin elää avoimesti ja hyväksyä pelkosi, olet astunut pitkän matkaa eteenpäin. Ajattele, että pelko on yksi keskeinen ja tärkeä tunne, jonka voi oppia tuntemaan. Se ei nielaise vaan on hallinnassasi.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kaikerrus mielen pohjalla

Miten sen sanoisin - - - kun on hyvä olla, mutta jokin kuitenkin kaikertaa mielen pohjalla, pyrkii pintaan. Huokaan piiiitkäään! Jokin kummallinen tunne, johon en haluaisi tutustua. Mitä pelkään? No sitä, että mielihyvän hyrinä kenties lakkaa tuon tunteen myötä.

Serkkuni tulivat kotikaupunkiini ja hakivat minut äitiäni tapaamaan. Oli kiva kuunnella heidän jutusteluaan äitini kanssa. Harmittaa, että olin aika väsynyt enkä kutsunut kotiini. Käytyämme äitini luona minä vain jäin pois kyydistä kotitalon kohdalla ja toivottelin hyvät voinnit, kiitokset kyydistä ja tervetuloa paremmalla ajalla pitemmäksikin aikaa meille... MOI ja käden heilautus. Kävelin poispäin autosta ja itku kaikersi kurkussani.

Eilen ostin käytetyn keittiöpöydän ja neljä tuolia sekä kirjahyllyn. Entinen keittiönpöytä siirrettiin kirjastoomme. Ihanaa, kun siellä on nyt pöytä, jolla maalaukseni ja piirrokseni saavat lojua rauhassa. Keittiössä ne olivat aina mieheni tiellä; ne oli korjattava pois pöydältä ruokailun ajaksi ja taas uudelleen levitettävä esiin, jotta saattoi jatkaa työtä.

Iltalääkkeet alkavat vaikuttaa. Melatoniiniannos väsyttää. Paras mennä maate. Hyvää yötä!