sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Keskiyön ajatuksia



Enkelit osaavat lentää ja voivat istua pilvellä, koska ottavat itsensä kevyesti.

Ensimmäinen terapeuttini Mielenterveystoimistossa sanoi minulle: "Älä ota niin raskaasti - - " Mutta en minä ole elämäni aikana oppinut ottamaan asioita kevyesti. Kyllä minä hymyilen joillekin asioille, mutta itselleni sattuneet kivut, säryt, vaivat, ikävyydet, mokat ja vastoinkäymiset olen kokenut tosi raskaasti. Olisi varmaan ollut helpompi elää pikkuhiprakassa eikä välittää tuon taivaallista pikkuasioista, jotka ovat saaneet minut jopa kyyneliin.





En osaa iloita menneisyydestäni, vaan huokaan syvään:

Metsän tummuus mulle tuokaa.
Pääni painaisin sammalvuoteelle
ja nukkuisin korpikuusen kannon alle.

Syvän äänettömyyden syliin
jo halaan pois.
Ilo, murhe ei ihmisten kyliin
mua kahlita vois.

Kovin janoan laskea pääni
kiven viileyteen,
maan tuoksuun ja harmaan sammaleen.
Mua kutsuu väkevä ääni
levon autuuteen.

Jos sylissäs, oi pimeys,
jo sykähdellä saisin.
En silmin nää maisin
mitään kauniimpaa
kuin tumma hymyilys.

Min aavistaa taisin,
sen saisin
sun helmassas
täysin omistaa.

- Kaarlo Sarkiaa mukaellen - kirjoitin synkällä hetkellä viime (la-su) keskiyönä Naamakirjaan tämän runon ja keräsin sinne yo.kysymyksiä, jotka ovat kuin omiani ts. joku muukin on ajatellut samoja asioita kuin minä ajattelin yön pimeinä hetkinä, kun heräsin iltayön uniltani.

.

Olin siis aika synkissä aatoksissa ja surin tuttava-ystäväni mielenliikkeitä ja ikäviä tapahtumia. Teki mieli ottaa yliannos rauhoittavaa lääkettä, jotta pääsisin uneen takaisin. Mutta rauhoituin vähitellen parin tunnin kuluessa ja nukuin pari kolme tuntia aamuyöstä.

Nämä päivät ovat pimeitä ja harmaita. En oikein kestä tätä kaamosta. Yritän lieventää oloani kirkasvalolampulla, joka loistaa vierelläni tietokoneeni äärellä. Kirjoitan päiväkirjaa, lueskelen Naamakirjan viestejä, lehtiä, kirjoja mm. vanhoja päiväkirjojani. Valitettavasti pystyn keskittymään lukemiseen kovin vähän aikaa kerrallaan. Varsinkin kirjat ovat aikamoinen haaste ja usein nukahdan kesken lauseen...



torstai 2. tammikuuta 2014

Muistoja ja kirjoittamisen vaikeutta

Torstai, vuoden 2014 toinen päivä on hiipumassa unholaan merkityksettömänä välipäivänä juhlapäivien (joulu, Uuden Vuoden päivä ja Loppiainen) aikoihin.. Aika tuntui matavan hissukseen. Olen ollut tänään hereillä jo klo 4 lähtien, mutta en ole saanut juuri mitään aikaan.

Katsoimme mieheni kanssa suomalaisen elokuvan Akaton mies ja liekö ollut brittiläinen elokuva nimeltään Mennyt aika. Nuo elokuvat toivat mieleeni lapsuuden ja nuoruuden muistoja ja haaveita sulhasesta. Ujoja yrityksiä luoda suhdetta kirjeystävään ja kaukorakkauksia, kaihoisia katseita puolin ja toisin hengellisissä juhlatilanteissa sekä koululuokassa. Opin vihaamaan ulkopuolisuuden tunnetta, jonka loivat juhlapaikkojen ja koulun välitunnilla keskustelevat piirit, joihin en rohjennut työntyä mukaan. Katselin ihmisiä sivusta, jostain seunustalta ja puikkelehdin onnettomana ja röyhkeästi jonojen ohi aiheuttaen vihaisia katseita etuilustani mm. ruokasalissa. Minulla ei ollut hajuakaan tavoista, joita oli toisilla ihmisillä juhlissa. Tunsin mokaavani koko ajan ja pyytelin anteeksi maalaisuuttani.

 Mutta osasin kirjoittaa kirjeitä ja esitin asiani selkeämmin juuri paperilla ja kynällä. Nuorena minulla oli toistakymmentä kirjetoveria, joiden kanssa vaihdoin ajatuksia tiheään tahtiin. Harmittaa, kun en ole säilyttänyt kuin murto-osan kirjeistä, joita sain. Omia tekeleitäni monisitin vasta, kun koulun monistuskoneelle pääsi puikahtamaan salaa joskus lukioluokilla ja sittemmin työpaikallani.

Nykysin on kirjoitusvaikeuksia ja teen paljon kirjoitusvirheitä, joita korjaan moneen otteeseen, kun oikoluen tekstejäni. Harmittaa, kun hyvät ideat ja osuvat ilmaisut vain vilahtavat mielessäni, mutten kerkiä kirjoittaa niitä muistiin, kun ne jo katoavat mielestäni. Olen huolestunut lähimuistini kehnoudesta. Olenko tulossa vanhaksi?

En jaksa keskittyä kirjoittamiseen puolta tuntia kauempaa.Enkä saa kerrottua murto-osaakaan mielessä pyörivistä ajatuksista, puhumattakaan, että teksti olisi jäsennelty kokonaisuus.

Ihailen kirjoittajia jotka saavat aikaan artikkeleita käden käänteessä; Pystyvät selostamaan ajatuksen virtaa ja saavat aikaan mielenkiintoisia yksityiskohtia, loppunousuja, jännitettä kirjoituksiinsa niin, että niitä luen mielikseni. Valitettavasti en pysty keskittymään lukemiseenkaan kovin kauan aikaa yhtä menoon.

Tsemppiä ja tervehdyksiä kaikille blogituttavilleni! Valitettavasti moni vuonna 2008 kanssani aloittanut blogisti on lopettanut bloginsa päivittämsien. NO, AIKA AIKAANSA KUTAKIN, sanotann vanhassa hokemassa. Ehkä minunkin olisi syytä lopettaa tämä hyödytön sanojen peräkkäinasettelu. Mutta mitä tilalle? Kysyn vaan.