Turha elämä

ON KESÄ - sen kauneimpia päiviä, mutta minä vain istun ja löhön sisällä. Olen saamaton, ruoka ei maistu, paitsi pähkinät, joita olen mutustellut pussillisen. Sitten ykskaks vain päätän tiskata ja saan sen aikaseksi muutamassa minuutissa. Otan rauhoittavan ja odotan, että pumpulinen raukeus valtaisi minut. MUTTA EI!!! Olen rauhaton. Tiedän, että liikunta tai rakastelu auttaisi tässä tilassa, mutta kun ei tee mieli lähteä ulos eikä alkaa hikijumppaa sisälläkään, puhumattakaan että viettelisin mieheni lemmenleikkeihin. Elämäni on odottelua. Lopun alkua. Olen saanut päähäni (pakko)ajatuksen, etten elä kauaa. Sydämeni ei kestä tätä jokapäiväistä turhautumista, josta en osaa ponkaista elämään täysillä.... HUOKAAN!