perjantai 18. syyskuuta 2009

Timi seuraa Emppua



Kun Timi-pentu toisena päivänä kotonamme voitti pelkonsa Emppukissaa kohtaan, Timi seurasi Emppua kuin hai laivaa.Se kerjäsi hellyydenosotuksia ja nuolaisuja, mutta Emppu ei juuri välittänyt sen lähestymisyrityksistä. Myöhemmin kissat ovat nukkuneet sängyllä vierekkäin.

Olemme vieneet kissojen raapimis-kiipeilypuun parvekkeelle ja siinä kissamme pitävät leikkimisestä. Kynnet tylsytetään/teroitetaan naruun, joka on kiedottu puun ympärille. Pennut kiipeilevät puuta ylös ja sohivat toisiaan eri tasoilta. Sitten loikataan lattialle painimaan keskenään.

Katselin eilen, torstaina, pentujen leikkiä kiipeilypuussa. On merkillistä, että etutassujen kynsien varassa roikkuvan pennun pienessä kehossa on voimaa ponnistaa takajalat tason alle ja työntää itsensä tason laidan yli tasolle - eikä putoa reunalta missään vaiheessa suoritusta. Terävät kynnet sekä etu- että takajaloissa auttavat asiaa huomattavasti. Kiipeilypuun tasot ovat koivuvaneria, joka on päällystetty fleecekankaalla ja siihen pystyy tarttumaan hyvin kynsillään.


Täplä parvekkeen kiipeikypuussa


Täplä seuraa maisemassa liikkuvia: lintuja ja koiria taluttajineen


Timi kiipeilypuun ylätasolla

1 kommentti:

  1. Voi, miten hellyttävä video. Timi on vielä niin pikkuinen ja Emppu ihanan iso :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!