lauantai 30. toukokuuta 2009

Metsäpolku


Kaunis, aurinkoinen lauantaipäivä. Häikäistyin valosta ja ihmettelin koivujen lehtien suuruutta. Ihan muutamassa päivässä, viikossa, jonka olen elänyt surun syvimmässä tuskassa, kesä tuli.

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.

...

Aurinko laskee jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on veljeni kallehin.



Kuljimme metsäpolkuja lapsena veljeni kanssa ja leikimme siirtolohkareen alla olevassa onkalossa. Tänään kävellessäni kuvan polkua pitkin ihailin ketunleipiä ja metsäorvokkeja.


Metsäpolkua kävellessäni tänään muistui mieleeni mökki, jonka rakensin lepikkoon ja toinen mökki, jonka veljeni rakensi laudoista toiseen lepikkoon. Muistan hirven, jota hätyyttelimme pois eräältä metsäpolulta, jota pitkin kävelimme kotitilan rajalle.

Metsäpoluilta olen löytänyt ennenkin rauhan mieleeni. Niin tänäänkin Luoja siunasi ja seurakuntalaisten esirukoukset varmaan saivat Jumalan käden liikkeelle luomaan valoa ja lämpöä mieleeni.

Surun tuskaiset hetket perjantai-aamuyöllä olivat sekoittaa pääni. Toivoin, että sydän pysähtyisi eikä muljahtelisi ikävästi. Voin pahoin. Join vettä ja maitoa. Päivällä sain uudelleen kertoa suru-uutiseni kahdelle ymmärtäväiselle ihmiselle, jotka antoivat vihjeitä olemiseni helpotukseksi.

Tänään olen ajatellut ja tehnyt valmisteluja hautajaisia varten. Huolestuttaa, miten hautajaiset sujuvat. Saanko toivomani laulut ja laulajat kirkkoon. Tuleeko äidin toiveet toteutuneeksi. Miten jaksan katsoa arkun laskua hautaan ja muistotilaisuuden.
Onko veljeni tytär huolehtinut hautapaikasta, keskustellut kirkkoherran kanssa hautajaiskirkon ohjelmasta. Minun on kysyttävä kirkkoherralta, miten hautajaiset menevät. On keskusteltava kanttorin kanssa laulettavista lauluista.

tiistai 26. toukokuuta 2009

shokki


päivät kuluvat
melkein
unessa ja nukkuen

shokki lamauttaa
kulkemaan zombina
toimimaan
jotakuinkin
järkevästi

tiedon sirut
veljen kuolemasta
viiltävät
avohaavoja mieleen

viha herää:
Jumala,
miksi sallit tämän tapahtua?

Paniikkiajatuksia
risteilee mieleni kaaoksessa.

* * * * * * * *

Kamala paniikinomainen tarve saada selville, miksi ja miten kuolema kohtasi veljeni aiheuttaa unettomuutta. Näin painajaisen, jossa nuori, kaunis nainen painoi veljeni kasvot pellon turpeeseen ja veli tukehtui, muuttui siniseksi kasvoiltaan. Näin toisen painajaisen huumejengin tappeluista, ampumista, harhaluodista, joka osui veljeäni kasvoihin ja veri turskahti esiin ja hän lyyhistyi kasaan.

Tuntuu tosi epäoikeudenmukaiselta, että alta viisikymppinen isä otetaan pois lastensa elämästä. En voi uskoa todeksi avovaimon kertomusta, äitini tuskaista tarinaa ja veljeni tyttären puhelimessa kertomaa . . .

lauantai 23. toukokuuta 2009

Suru


Suru raastaa sydäntäni kuin
kylmä viima
kasvoillani
pakkasella

peipponen
hiirenkorva-koivussa
säestää surumarssia
surevan äitini luota
kotiin

Veljeni
kylmennyt ruumis
odottaa jossain
kuolinsyytutkijaa

Itken . . .


...

torstai 21. toukokuuta 2009

Oletko onnellinen

Sain Barbara Bergenin kirjan Oletko onnellinen? 10 oivallusta onnelliseen elämään. Olen lukenut ensimmäisen luvun: Hyväksy asiat sellaisina kuin ne ovat.

Suurin syy siihen, miksi ihmiset kärsivät ja ovat onnettomia, on se, että he haluavat elämän olevan jotakin muuta kuin se on. Haluamme mahdotonta.

Kirjailija kysyy: "Haluatteko elää ikuisesti ruumiissanne? Haluatteko, että teillä on koko ajan hyvä olo, että näyttäisitte upealta ja hallitsisitte kaikki tunteet? Haluatteko olla vahvoja ja terveitä ja välttyä sairauksilta, väsymykseltä ja kivulta? Eikö olisi mukavaa onnistua kaikessa, mitä tekee? Eikö olisi mukavaa saada osakseen kaikkien kunnioitus ja rakkaus riippumatta siitä, mitä teette? ..."

Vastaan kyllä melkein joka kysymykseen, mutta todellinen elämä ei ole kuitenkaan sellaista. Todellisessa elämässä ihmiset tulevat ja menevät, ravistuvat, vanhenevat ja kuolevat. Niin se vain on.

Barbara Berger kirjoittaa edelleen:

Mitä taas rakastamiseen ja hyväksymiseen tulee, kaikki ihmiset eivät rakasta meitä koko ajan eivätkä hyväksy meitä, vaikka tekisimme mitä, ja usein emme onnistu tekemisissämme, vaikka kuinka yrittäisimme.

Siinä elämässä, jota useimmat meistä elävät, tapahtuu kaikenlaista noin vain. Tapahtumia ja ihmisiä ilmestyy kokemuksiimme. Näin vain käy. Suurimpaan osaan kaikesta emme voi vaikuttaa mitenkään. Yhtenä päivänä sataa, toisena paistaa aurinko. Yhtenä päivänä tulee ihmisiä ja seuraavana he menevät pois. Muutos on jatkuvaa. Siihen on paljon selityksiä, mutta oli selitys mikä tahansa, todellinen elämä näyttää kulkevan omaa latuaan. Todellisuutta on se, että me olemme tässä nyt osana sitä, osana tätä muuttuvaa maisemaa. Olemme tässä nimenomaisessa ruumiissa, joka osaa tehdä kaikenlaista kiehtovaa. Se osaa viedä ihmisen matkoille, pestä astioita, rakastella, tehdä työtä jne. ja aikanaan se sitten sairastuu ja vanhenee ja lopulta kuolee.

Mitä murehtimistä tässä sitten on? Miksi emme voi antaa elämän kulkea omaa rataansa ja nauttia kyydistä sen sijaan että pilaamme kaiken? Mitenkö pilaamme? Lähinnä taistelemalla todellisuutta vastaan. Pilaamme kaiken, koska emme voi hyväksyä sitä, mikä on.

- - -

Kaikki kokemuksemme ovat pelkästään mielessämme syntyviä ajatuksia. Kun asetumme todellisuutta vastaan selittämällä itsellemme, ettei asioiden pitäisi olla níin kuin ne ovat, olo tuntuu pahalta. Sekä sisäiset että ulkoiset tapahtumat ovat pelkästään tapahtumia. Tulkintamme näistä tapahtumista saavat meidät tuntemaan olomme hyväksi tai huonoksi, onnelliseksi tai surullisiksi.

Useimmat meistä eivät huomaa tekevänsä näin. Emme huomaa, että kun jotakin tapahtuu, tuotamme saman tien siitä tulkinnan tai pyrimme sovittamaan sen yhteen jonkin ennalta opitun perusteella muodostamamme kammottavan mielikuvan tai uskomuksen kanssa, jota emme koskaan ole asettaneet kyseenalaiseksi. Siitä alkaa taistelu todellisuutta vastaan ja siitä seuraa kaikki sen mukanaan tuoma ahdistus.

Ajattelemalla, sitä miten kaiken "pitäisi" olla, säikytämme itsemme hengiltä tai teemme itsemme hulluiksi. "Oloni pitäisi tuntua paremmalta." "Minun pitäisi olla tarmokkaampi." "Minun pitäisi pystyä tähän." Piiskaamme itseämme alinomaa sillä, miten "pitäisi" olla ja mitä "pitäisi" tehdä. Todellisuudessa kaikki kuitenkin vain on niinkuin on, ja loppu on vain ajatuksia päässämme. Ajatukset puolestaan eivät ole mitään muuta kuin tulkinta tapahtuneesta. Ajatukset eivät ole sama asia kuin itse kokemus, ainoastaan kokemuksen tulkintaa, ja me elämme tätä tulkintaa.

Koemmeko koskaan kokemusta suoraan ilman ajatusten ja mielipiteiden suodatusta? Kun ymmärsin tämän, näin äkkiä elämän ja kaiken, mitä tapahtuu, kokonaan uudessa valossa. Näin, kuinka paljon tuskaa ja ahdistusta oma vastahankaisuuteni aiheutti minulle. Näin, kuinka oma tulkintani ja omat mielikuvani estivät minua kokemasta elämää suoraan ja näkemästä tapahtumia sellaisenaan. Tämä uusi tietoisuus on auttanut minua näkemään asiat irrallaan omista mielikuvistani.

Mikään ulkoinen ei voi häiritä meitä, koska totuus on, että koemme vain omat ajatuksemme ja kuvitelmamme, emme juuri koskaan käsillä olevaa todellisuutta. Ajattelemme ja kuvittelemme, mitä tapahtumat, ihmiset ja asiat tarkoittavat, ja sitten elämme kuvitelmissamme. Se on ainoa kokemuksemme.



Niin, tässä oli vasta ensimmäisen luvun tiedostamista haastava ajatus.

Toisessa luvussa Barbara kertoo syyn siihen, miksi ihmiset kärsivät ja ovat onnettomia, on se, että he haluavat sitä, mitä heillä ei ole. On onnellisempaa haluta sitä, mitä itsellä on.

Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan.
Siinä kerrotaan 10 tapaa elää onnellista elämää:

1. Hyväksy asiat sellaisina kuin ne ovat
2. Halua sitä, mitä sinulla on
3. Ole rehellinen itsellesi
4. Tutki mielikuviasi
5. Pidä huoli omista asioistasi
6. Noudata halujasi ja hyväksy seuraukset
7. Toimi oikein ja hyväksy seuraukset
8. Hoida käsillä oleva tilanne ja unohda muu
9. Tiedosta, mikä on mitä
10. Opi näkemään ajallisen tuolle puolen

Barbara Berger avaa uusia näkökulmia onnellisuuden saavuttamiseen.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Ärrinpurrin



Miksi mua sateella aina väsyttää?
Ottaa päähän, kun pitäis jaksaa - ja käydä äidinkin asioilla, mutta
kaikki tuntuu kovin väkinäiseltä ...

maanantai 18. toukokuuta 2009

Tervetuloa!

Tervetuloa Marika minun maailmaani!
Blogiani saa kommentoida vapaasti
(kunhan pysyt myönteisessä hengessä asialinjalla)!

Onko sinulla blogi? Salasanan takana?
Kutsuisitko sinä minut maailmaasi?

Kerro sähköpostiosoitteeseeni vastaus, ellet
halua kommentoida täällä, please!

Elämäntaparemontti

Elämäntaparemonttiaikeet ovat supistuneet 20 min. kävelylenkeiksi. Nytkin oli tarkoitus olla jo matkalla uimahalliin vesijuoksemaan. Mutta yhtäkkiä se alkoi tuntua niin väkinäiseltä, niin että tässä mä nyt olen sitten tietokoneen näppäimistöllä ja liikuntaa saavat vain sormet.

Kurkkua kuristaa, kun on niin paha olla, etten lähtenyt linja-autoon, millä olisin kerennyt seuran maksamalle vuorolle uimahalliin. Harmittaa, etten käytä hyväkseni etua kuntoilla ilmaiseksi siellä - tai siis jäsenmaksulla. Turhaan olen seuran jäsenmaksun maksanut. . . nyyh!

Miksi tämä mielenmuutos: kuntoiluaikomuksen peruminen? Kai se on mun turhamaisuutta tai persoonallisuuteni heikkoutta, että ihmisten katseet vaikuttavat niin paljon minuun, niin että pari pitkää silmäystä läskiä pursuvaa vartaloani mitaten ja kuiskuttelu naisten kesken kauhistuvin silmäyksin - tämä muisto edelliseltä kerralta uimahallissa sai minut pyörtämään päätökseni lähteä vesijuoksemaan tänään. Olisipa meille tukeville oma aika uimahallilla tai saisinpa jostain välinpitämättömyyttä ja paksua nahkaa sietämään ihmisten katseet!

Aloitin uudelleen Keventäjissä ruokapäiväkirjan ja liikunnan kirjaamisen. Samalla saan tietooni kalorit, jotka on syöty ja liikuttu pois. Olen oppinut syömään säännöllisesti - kun syömiseni oli ennen milloin sattui olemaan nälkä ja sitten ahmin. Nyttemmin ei ole tarvinnut ahmia, paitsi lauantaina, kun lounas jäi syömättä. Illalla tuli nälkä ja tyhjensin pakastimen jäätelöstä ja ahmin kaapista löytyneen Fazerin sinisen suklaalevyn. Lisäksi voileipää ja kalkkunaleikkeleitä. Harmi, että mieheni toi jäätelön perjantaina, vaikka kieltäytyi tuomasta, kun pyysin. Häntä varmaan alkoi itsekin haluttaa syödä jäätelöä. NAM! Ihanaa kermajäätelöä...

perjantai 15. toukokuuta 2009

Ohjeita masentuneille ja laiskoille

Enpä voinut olla vinosti hymyilemättä Elegian sarkastiselle listalle VINKKEJÄ MASENTUNEILLE. Hän on listannut lähes täydellisen vinkkilistan, miten masentunut pääsee jaloilleen.

Millanin laiskuuden ylistyksessä laiskuudesta on mielenkiintoinen näkökulma, joka veti suupieliäni ylöspäin. Terveen on kai mahdoton ajatella, että masennus vie voimat - ei se masentuneen saamattomuus laiskuutta ole.

Vaikka kyllähän niitä kahden viikon masentuneita on pilvin pimein julkisuudessa sääliä kerjäämässä, mutta tosiasiassa ei ole tietoakaan vakavasta masentuneisuudesta.

Joutilaisuutta ja laiskuutta on pidetty menneinä vuosina uskonnollisissa piireissä jopa syntinä. Lupppoaika oli käytettävä vaikkapa kessutteluun, ettei näyttäisi ihan joutilaalta.

Mitenkähän entisajan päiväunet istui tähän uskonnolliseen kuolemansyntiajatteluun laiskuudesta? Molemmalla mummoillani oli tapana ottaa tirsat lounaan jälkeen. Ja vanha setänikin oikaisi selkänsä penkille joksikin aikaa. Meillä siis ruokalepoa ei katsottu laiskuudeksi.

Savolaisia on haukuttu saamattomiksi ja laiskoiksi. Eräskin keskustelija Plaza.fi:ssa laukoo ajatuksiaan näin:

"Se on niiden (savolaisten) päähän jo lapsesta taottu, jottei kannata yrittää eikä ainakaan tehdä mitään asioittensa eteen. Se on sanottu ihan selvästi niiden savolaisten laulussakin.

"On kansa kaiken kärsinyt ja onnehensa tyytynyt". Tuollaisia nyhveröitä ei kukaan voi auttaa, kun tyytyvät aina vaam kärsimyksiinsä eivätkä tee mitään asian hyväksi, tyytyvät vaan kaikkeen paskaansa.

Lisää typeryyksiä samasta teemasta savolaisten kansanviisausarkistosta:
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
Parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla.
Vaikeneminen on kultaa puhuminen hopeaa.
Todella deaktivoivaa kansanviisautta niillä."


Pahalta tuntuu tällainen sanailu, mutta sitä olen saanut kuulla ja hävetä päässäni, että olen savolaista alkuperää, vaikka Etelä-Suomessa kasvoinkin suurimman osan lapsuuttani ja osan nuoruuttani.

Elämän tarkoitus

Millan haastoi kirjoittamaan elämäntarkoituksesta. Minunkin nuoruudessani pyrittiin saavuttamaan jotain sellaista, missä kukin oli erityisen hyvä. Mutta ajattelin jo silloin, ettei se voi olla elämäntarkoitus, koska kaikki eivät voi olla erityisen hyviä jossain. Aina löytyy henkilöitä, jotka ovat vielä parempia.

Elämäntarkoitus on jotain sellaista, jossa kukin saavuttaa jotain erityisen hyvää, mitä toisellakin voi olla, mutta kuitenkin itselle se on ainutlaatuista.

Elämäntarkoituksen täytyy olla myös sellaista, jonka kaikki voivat saavuttaa, olipa henkilö älykäs tai heikkolahjainen, kova työntekijä tai työkyvytön. Elämäntarkoitus siis ei ole kiinni ihmisen henkilökohtaisista ominaisuuksista sillä tavalla, etteikö hän voisi saavuttaa elämäntarkoitusta, olipa millaisessa elämäntilanteessa tahansa.

Väitän, että urheilija, joka on menettänyt liikuntakykynsä tai kirjailija, joka ei pysty kirjoittamaan tai tavis, joka ei pyri mihinkään erityiseen saavutukseen, voi löytää elämäntarkoituksen.

Ehkä tähän on hyvä hiukan määritellä, mikä on elämäntarkoitus. Wikipedia määrittelee sitä näin:

”Elämän tarkoitus on yleensä nimitys filosofiselle kysymykselle, miksi ihmiset elävät, mikä on heidän elämänsä tavoite tai miksi koko maailma on olemassa. Yksi yleinen vastaus nykyään on se, että elämällä ei ole ulkoa päin annettua tarkoitusta.

Kysymys ”mikä on elämän tarkoitus?” voi merkitä eri ihmisille eri asioita. Tämä voi johtua esimerkiksi sanan ”tarkoitus” monista eri merkityksistä, joita ovat muun muassa: ”Mikä on elämän alkuperä?”, ”mikä on elämän (ja kaikkeuden) luonne?”, ”mikä tekee elämän merkitykselliseksi?”, ”mikä on arvokasta elämässä?”, tai ”mikä on yksilön elämän tavoite tai päämäärä?”. Nämä kysymyksiin on annettu lukuisia erilaisia vastauksia, tieteellisistä selityksistä filosofisiin ja uskonnollisiin selityksiin.”

LÄNSIMAISESSA KULTTUURISSA Antiikissa on muodostunut ajatus, jonka Eppu Normaali laulaa: ”Elämän tarkoitus on murheen karkotus.”

”ARISTOTELES esitti elämän tarkoitukselle naturalistisen teorian, jonka mukaan ihminen on järjellinen eläin, joka lähestyy omaa ihanteellista ja lajilleen tyypillistä olemustaan hankkiessaan teoreettista tieteellistä tietoa maailmasta ja käytännöllistä moraalista tietoa oikeasta ja väärästä. Hänen lähtökohtanaan oli periaate, jonka mukaan jokaisen toimivan olennon korkein hyvä on hänen mahdollisuuksiensa täysi kehittyminen järjellisenä olentona.

Ihmiselämän päämäärä (samoin kuin kaikkien muidenkin olioiden) on siis toteuttaa lajilleen ominaisia toimia. Kun ihminen toimii kuten hänen lajilleen on ominaista, hän toimii auttamatta oikein ja elää hyvää elämää. Aristoteleen mukaan tämä ihmisen ihanne on homo politicus eli yhteisöllinen ihminen. Aristoteleen mukaan ihmiselämän päätavoite on siis yhteisölliseen toimintaan osallistuminen. Aristoteles eli aikana, jolloin vapaat miehet usein viettivät aikansa toreilla keskustelemassa tai väittelemässä politiikasta tai muista sen aiheista. Aristoteleen mukaan tieto siitä, millainen elämä on ominaista jollekin oliolle, saadaan tutkimalla suuren olioryhmän toimintaa tietyssä tilanteessa ja vetämällä siitä johtopäätös yleisestä menettelytavoista. Aristoteles olettaa tämän päämäärän koskevan kaikkia ihmisiä.” Wikipedia

PRAGMATISMI
”Pragmatistiset filosofit ovat ajatelleet, että sen sijaan, että ihmiset etsisivät totuutta elämästä, heidän tulisi etsiä hyödyllistä ymmärrystä elämästä. William James esitti, että totuutta voidaan tehdä, mutta ei etsiä. Näin ollen elämän tarkoitus on sellainen käsitys elämän tarkoituksesta, joka ei ole ristiriidassa sen kanssa, mitä ihminen kokee tarkoitukselliseksi elämäksi. Elämän tarkoituksen voisi siis muotoilla sanoilla: "elämän tarkoitus ovat ne tarkoitukset, jotka saavat sinut arvostamaan sitä". Pragmatistille elämän tarkoitus voidaan löytää ainoastaan kokemuksen kautta.”

HUMANISMI
”Humanistisen näkemyksen mukaan elämä ja todellisuus eivät ole mihinkään päämäärään suuntautuneita. Sikäli elämällä ei ole mitään erityistä tarkoitusta. Ihmisen tarkoituksen määrittävät ihmiset. Yksittäisen ihmisen onnellisuus on sidoksissa muiden ihmisten hyvinvointiin, osittain koska ihmiset ovat yhteisöllisiä eläimiä, jotka löytävät merkitystä yhteisöllisten suhteiden kautta, ja osittain koska kulttuurinen edistys hyödyttää kaikkia kyseisessä kulttuurissa eläviä.”

USKONTO
Uskonnolliselta näkökannalta elämän tarkoituksena on pidetty muun muassa jumalien palvelemista ja heidän tahtonsa noudattamista.

ISLAMIN mukaan Jumala loi ihmisen ainoastaan yhtä tarkoitusta varten, eli palvomaan Jumalaa: "Olen luonut henkiolennot ja ihmiset vain palvelemaan Itseäni" (Koraani 51:56).

”BUDDHALAISUUDEN mukaan totuus elämästä on se, että se on kärsimystä, joka johtuu elämänjanosta. Kärsimys lakkaa, kun elämänjano sammuu. Tie elämänjanon sammumiseen on jalo kahdeksanosainen polku kohti lopullista tavoitetta, joka on nirvana eli valaistuminen ja näin samsarasta eli elämän kiertokulusta vapautuminen. Tämä voi tapahtua vain mietiskelyn ja henkisen kasvun kautta.

HINDULAISUUDEN mukaan ihmisellä on elämässään neljä päämäärää: kama, artha, dharma ja mokša. Sanotaan, että kaikki ihmiset etsivät kamaa (fyysistä ja henkistä nautintoa) ja arthaa (aineellista ja henkistä omaisuutta). Vanhemmiten ihmisen sanotaan tavoittelevan dharmaa (oikeudenmukaisuus, velvollisuus, henkinen oppi). Neljäs ja perimmäinen päämäärä on mokša, jossa vapaudutaan jälleensyntymän eli samsaran ketjusta ja yhdistytään brahmaniin eli maailmansieluun (vrt. nirvana). Ihmisen kannattaa tehdä elämässä hyviä tekoja kartuttaakseen hyvää karmaansa, jotta jälleensyntymän kierto katkeaisi.”

ATEISMI

”Ateismilla tarkoitetaan jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa, ja tämän seurauksena myös sen hyväksymättömyyttä, että kaikkeus tai elämä olisi jonkun tällaisen luomaa. Ateismi lähestyy esitettyä viittä kysymystä luonnontieteellisestä näkökulmasta, ja siksi ateistit ovat sitä mieltä, että elämää ei luotu, vaan että se kehittyi. Kaikkeus on luonnollinen, ja se on enemmän tai vähemmän tutkittavissa tieteellisillä menetelmillä. Mitä elämän tarkoitukseen tulee, jotkut ateistit katsovat, että koska mikään jumala ei määrää sitä, mitä ihmisten tulisi tehdä elämään, se on heidän päätettävissään. Elämä on luonnonilmiö, jolla ei ole tarkoitusta eli tavoitetta. Elävillä olennoilla voi olla omia tavoitteita.”
Wikipediasta nämäkin.



MINUN MIELESTÄNI missään näissä ajattelusuunnissa ei ole oikein tavoitettu ajatusta Elämän Tarkoituksesta, joka on RAKASTAA JA TULLA RAKASTETUKSI.

Tämä ajatus vastaa kysymykseen, miksi ihmiset elävät, miksi yleensä on ihmiselämää, mikä on ihmisen alkuperä (Jumalan Rakkaus), mikä tekee elämän merkitykselliseksi, MIKÄ ON yksilön sisäinen tavoite ja päämäärä. Ainakin Jumalan Rakkaus on jokaisen saavutettavissa. JUMALA ON RAKKAUS.


torstai 14. toukokuuta 2009

Uusi blogipohja

Kokeilempa uutta blogipohjaa. Olisiko tälle kirjoittelu sujuvampaa - kesäkukkien keskellä. . .

Pari ystävää kävi kylässä. Oli mukava rupatella niitä näitä jonkin aikaa. Mutta sitten tuli jotenkin tyhjä olo. Minulla ei ollut paljoakaan sanottavaa tai annettavaa heille. Kahvia ja pullaa vain ja pari tyhjänpäiväistä ajatusta.

Haluaisin keskustella syvällisemmistä ajatuksista. Mutta nyt ei vain tuntunut siltä, että voisi ottaa puheeksi mitään sen kummempaa kuin kevyttä rupattelua. Kun he läksivät jäi yksinäinen olo, vaikken minä täällä yksin ole. Mieheni meni päiväunille kamariin. Minua ei nukuta. Mutta haluaisin kyllä uneen - näkemään jotain kaunista.

Viime aikoina olen nähnyt rauhallisia ja kauniita unia. Niistä on ollut virkistävää herätä. Olo on ollut aamusta lähtien parempi kuin koko talvena. Jokohan nyt on masennuksesta päästy eroon. Lääkäri sanoi aikoinaan kerran kun oli puhetta lääkkeiden vähentämisestä, että masennuslääkkeitä on hyvä syödä vielä kaksi vuotta sen jälkeen kun ei ole masennuksen oireita eli niistä en pääse eroon vielä pitkään aikaan.

Aurinko paistaa, mutta näyttää tuulevan aika kovasti. Se on pohjoistuulta eli viileää. Ei tee mieli lähteä ulos, vaikka semmoinen pieni "pakko-ajatus" kiertää takaraivossa: joka päivä on tehtävä kävelylenkki. Miksi se tuntuu pakolta? Se on toisten minulle asettama vaatimus, joka tympii. En pidä kävelemisestä. Lapsena jouduin kävelemään paljon pakosta. Jo ensimmäisellä luokalla melkein 10 km päivässä. Onneksi äiti ei joka päivä laittanut minua koulutielle. Sittemmin muutimme toiselle paikkakunnalle, jossa ei ollut niin pitkä matka kouluun ja takaisin kotiin. Olen tympiintynyt kävelemiseen. Saan itseni houkuteltua vain kamera kädessä ulkoilemaan.

Mutta nyt ei valokuvauskaan innosta. On taas tympeän hömppä olo. Otan nukahtamislääkkeen ja menen nukkumaan. . .

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Kesän merkkejä


Ihanaa! Kesä tulee. Koivuihin on tullut lehdet täällä näilläkin leveysasteilla.



"...tuolla koivussa korkealla...."

lauantai 9. toukokuuta 2009

Tunnustuspalkinto

Olen taas lueskellut kierroksen blogeja, joita seuraan. Yksi blogi erottuu mielestäni edukseen. Siinä käsitellään sydämellisellä tavalla syvällisiä tunteita, joita kirjoittaja on kokenut. Elämän tummat sävyt saavat valoisia vastauksia suuriin kysymyksiin.



Haluan ojentaa tämän "This blog has a heart" -tunnustuspalkinnon Pilviharsolle kiinnostavasta blogistaan TAKANA KIRKAS TAIVAS. Ole hyvä, Pilviharso! Jatkan blogisi seuraamista mielenkiinnolla.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Kesää odotellessa

Olen plaraillut Klingelin, Cellbesin ja Atelier Goldner Schnitt Oy:n postimyyntiluetteloita. Päädyin tilaamaan Klingeliltä kesävaatteita. Atelierin hinnat ovat pilvissä, niitä ei voi ajatellakaan meikäläisen tuloilla. Kotikaupunkini kaupoista isot koot häviävät heti sinne tultuaan, en koskaan ehdi apajille ajoissa. Klingelillä on hyvälaatuisia vaatteita kohtuuhintaan ja mikä tärkeintä: meikäläisen kokoa. Cellbesiltä olen saanut heikkolaatuisiakin t-paitoja ja Elloksen luetteloa en enää edes katsele, koska sieltä olen saanut jo useasti tosi huonolaatuisia vaatteita.

Jotakin on päälleen saatava kesäksi. Kesävaatteeni ovat kuluneita ja vanhoja. Tunikoita tuli tilattua useampikin. < huokaus > Niissä sitä onkin sitten makselemista pienistä tuloista. Onneksi saa tilille ja osamaksulla. . .

Mieleni mataa hitaasti. Kuinka sitä voikaan saada kokonaisen iltapäivän kulumaan yhden vaatetilauksen kanssa. No tulipa hartaasti ja harkiten valittua olemassaolevasta tarjonnasta juuri sellaiset tuotteet, joissa luulen viihtyväni. Toivottavasti Klingel ei tuota pettymystä, niin että joudun palauttamaan tuotteita. Olisipa Klingelilläkin materiaalinäytteitä tuotteistaan niin kuin Atelierilla on, niin että saisi kokeilla, miltä kangas tuntuu. Tosin pikkupalasta saa vain aavistuksen siitä, miltä vaate tuntuu päällä. Onneksi tuotteille on palautusoikeus. Semmoista ei ole pakko ostaa, josta ei pidä. Vaikka niinkin on kyllä käynyt, kun saamattomuuttani en ole saanut palautetuksi tuotetta.

Ihanaa, kun tulee kesä. Enää en pidä talvesta niin kuin nuoruudessani. Saisinpa mieheni muuttamaan kanssani jonnekin etelään talveksi. Hmmm. Taitaa meidän budjetilla jäädä haaveeksi pitää kahta asuntoa. On tyydyttävä viikon tai kahden viikon matkaan aurinkorannoille. Riittävätköhän varamme edes sellaiseen?

Nyt mie meen saunomaan. Panen silmät kiinni lauteilla ja haaveilen Etelän helteistä…

tiistai 5. toukokuuta 2009

Kuntoutuskurssilta saatua

Olin Mielenterveyden keskusliiton päiväkuntoutuskurssilla viikon huhtikuussa ja kurssi jatkuu lokakuussa viikolla. Kirjoitin kurssista vähän jo 21. ja 24. huhtikuuta. Kurssi auttoi minua hahmottamaan omaa kuntoutumistani ja näkemään, mitä voin tehdä oman kuntoutumiseni suhteen sekä arvioimaan omaa elämäntilannettani.

Kurssin tavoitteeksi asetin itselleni
- jakaa kokemuksia mielenterveyskuntoutujana
- saada vertaistukea
- päivärytmin parantaminen
- saada uusia ajatuksia
- saada positiivisuutta asenteeseeni


Kurssilla päivärytmini parani huomattavasti. Nukuin pitkät unet öisin (en herännyt valvoskelemaan pikkutunneilla, kuten usein aiemmin) ja siten päivällä jaksoin olla valveilla ja ottaa osaa kurssin ohjelmaan. Vertaisten elämäntarinoita kuuntelin mielenkiinnolla. Ahdistuneisuuteen jämähtänyt elämäntilanteeni koheni huomattavasti saadessani kertoa omasta elämäntilanteestani ja saatuani uusia ajatuksia kuntoutumiseeni.

Tässä muutamia ajatuksia loppupalaverista:

On tärkeää huolehtia itsestään. Kun on riittävän vahva, pystyy antamaan myös muille. Tyhjästä on paha nyhjästä. Itsellä on valta omiin ajatuksiin. Kannattaa vaalia positiivisia muistoja ja hyviä kokemuksia. Oman merkityksen vähättely on hyödytöntä. Jokaisella mielenterveyskuntoutujalla on mahdollisuus löytää omaa elämäänsä koskeva tieto, omat tavoitteensa ja omat keinonsa niiden saavuttamiseen, Kannattaa hakea tukea itselle asettamaan tavoitteita, tekemään valintoja ja toimimaan oman elämänsä puolesta.

Tukea saa mm. omalta terapeutilta, Mielenterveyskeskusliiton kursseilta ja yhdistyksen oma-apukerhoista vertaisilta ja ohjaajilta.

Mielenterveysongelmista kuntoutuminen on jokaiselle ainutlaatuinen, yksilöllinen ja syvästi henkilökohtainen prosessi. Siksi ei voi väittää, että kuntoutuminen tapahtuisi vain jollain tietyllä tavalla.

Saimme kurssilta ”Keinoja omaan kuntoutumiseen. Kuntoutujan työkirjan”. Työkirjan tarkoitus on herättää ajatuksia ja kysymyksiä omasta kuntoutumisesta ja toipumisesta sekä kannustaa etsimään – ja löytämään – juuri itselle sopiva tapa kuntoutua.


Aliarvioimatta terapiaa ja psykiatrin osuutta sekä lääkitystä omassa kuntoutumisessa, sanoisin, että on hyvin tärkeää kuulla toisten kuntoutujien kertomuksia ja päästä keskustelemaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevan ihmisen kanssa. Jo pelkästään tieto siitä, että muillakin on ollut samantapaisia kokemuksia, auttaa eteenpäin omassa kuntoutumisessa. Siksi on hyvä hakeutua sellaisten ihmisten pariin, joiden kanssa voi puhua omista kokemuksistaan ja joilta voi saada tukea ja toivoa.

Potilaasta kuntoutujaksi tulemiseen liittyy ajatus kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta. Ne ovat eri asioita. Kuntoutus on sitä, mitä kuntoutustyöntekijät tekevät kuntoutumisen edistämiseksi. Kuntoutuminen on sitä, mitä kuntoutujat itse tekevät oman elämänsä hyväksi. Eri ihmisille kuntoutuminen tarkoittaa erilaisia ajatuksia. Kuntoutuminen ei ole välttämättä sama asia kuin parantuminen. Kuntoutumista voi tapahtua, vaikka sairauden oireita olisikin.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Pysähdys



Olen ihan hukassa. En tiedä, miten jatkaa bloggaamista. Olen jopa ajatellut sulkea tämän blogin ja jatkaa pöytälaatikkokirjoittelua.

Olen kertonut täällä vähän mielialoistani ja tunteistani, elämäntapamuutoksestani eli paino-ongelmistani ja painonhallintayrityksistäni, kissoistani on ollut juttua ja vähän parisuhteestanikin ... Siis ihan omakohtaisia juttuja ei mitään yleisesti esillä olevia asioita. Tosin näitä samoja teemoja on kymmenissä ellei sadoissa blogeissa ja paljon kiinnostavammin kerrottuna.

Elämäni on jonkinlaisessa pysähtymispisteessä. Kuntoutuskurssi antoi paljon ajateltavaa, mutta en jaksa pureksia sitä nyt. Luen paljon toisten blogeja, muitakin kuin näitä, jotka olen laittanut marginaaliini. Olen pyörällä päästäni. Kun hyppään blogista toiseen, mietin, että kukas tämä nyt olikaan ja mielessäni kertaan ajatuksia, joita olen siinä blogissa oivaltanut.

Puoli vuotta bloggausta ja blogien lukemista ei ole vielä paljon. Mutta lokakuusta 2008, jolloin tämän blogin avasin, tuntuu olevan iäisyys. Enkä kuitenkaan ole saanut kirjoitettua "itseäni ulos" tarkoitan, että jokin tässä mättää. En pysty siihen, mitä haluaisin kirjoituksillani tuoda esille. En osaa kirjoittaa, kertoa, esittää ajatuksiani niin että toisetkin saisivat niistä jotain. Alan epäillä, onko minulla itseasiassa mitään sellaisia ajtuksia, joista kukaan saisi yhtään mitään.

< huokaus > Minä siis vatvon, lopettaako vai ei. . . Onko tämä lopun alkua vai uusien silmujen aukeamisen odottelua?