vierailu

Ystävä tuli kyläilemään meille. Kun hän oli ovella, ajattelin: "Voi ei en jaksa pitää seuraa". Mutta on minussa sittenkin sen verran seuraihmistä, että tulimme juttuun. Joitakin ajatuksia vaihdoimme, katselimme televisiota, lueskelimme lehtiä, joimme kahvit, söimme lounaan ja iltapalaa. Petasin hänelle makuupaikan olohuoneen lattialle. Vierasvuode on tullut heitetyksi pois tieltä. Sen verran vierailu kuitenkin jännittää minua, etten voinut nukkua levollisesti vaan hätkähdin hereille joka rasahduksesta. Ja nyt klo 1:51 istun tietokoneen äärellä ja toivon, ettei hän herää olohuoneessa. Onneksi tietokonehuone on erikseen - tai kirjastoksihan minä tätä huonetta kutsun, koska täällä on kirjahylly ja suurin osa kirjoistani.

Olen tuntenut vieraamme yli 20 vuotta. Monenlaisia vaiheita olemme käyneet läpi ystävyydessämme. Olemme viettäneet mukavia hetkiä mm. uimarannoilla nautiskellen kesän lämmöstä ja vesillä olosta kumilautallani - aurinkoa ottaen. Huolettomia vapaapäiviä! Olemme myös toisillemme suuttuneena pitäneet taukoa tapaamisistamme. Räiskyvästi olemme ilmaisseet suuttumustamme toisillemme. Hänen kanssaan olen pystynyt ehkä kaikkein rehellisimpään suhteeseen ystävistäni. Ja toisaalta tämä ystävyyssyhde on ollut vaikein, henkisesti rasittava, koska olen ollut hänestä tosi huolissani aina välillä. Ja välillä hään on nostanut minussa sellaisia tunteita, joita en ole pystynyt käsittelemään: vihaa, kademieltä, avuttomuutta - - -

En tiedä, kuinka kauan hän aikoo vierailla luonamme. Toivottavasti ei sentään toista yötä. Olen varuillani. En tiedä, mitä pelkään. En pysty rentoutumaan ja olemaan rauhallisesti kotona, kun hän on täällä. Ihan kuin minulla olisi pakko vartioida häntä, ettei hän tee jotain sopimatonta täällä. Mitähän sekin lienee?